*

Jorma Melleri

Yksinäinen aatelisten Vennamo

  • Yksinäinen aatelisten Vennamo

Georg C. Ehrnrooth (1926-2010) oli ilmiö suomalaisessa politiikassa monella vuosikymmenellä. Hän oli aatelisten Vennamo, yksinäinen susi ja monien vaalien ääniharava, joka ajautui vähitellen periaatteidensa vuoksi marginaaliin. Hänestä tuli poliittinen hylkiö, jolla peloteltiin pieniä lapsiakin.

Miten näin pääsi käymään? Siitä kertoo juuri ilmestynyt komea elämäkerta (Riku Keski-Rauska: Yksinäinen Ehrnrooth - Georg C. Ehrnrooth yya-Suomen puristuksessa, Otava 2015).

Ehrnrooth syntyi kultalusikka suussa. Jori Cee, kuten häntä kutsuttiin, syntyi Ehrnroothien ja Mannerheimien sukuun. Marsalkka Mannerheim oli hänen kummisetänsä. Kirjassa Jutta Zilliacus kiteyttää:

"Tämä aatelisten Vennamo on ylipäänsä sangen merkillinen ilmiö politiikassa. Ihminen, joka etuoikeutetun sosiaalisen taustansa, kulttuuriperintönsä, älyllisen liikkuvuutensa ja väsymättömän poliittisen aktiivisuutensa ansiosta olisi voinut kohota yhdeksi maamme vaikutusvaltaisimmista poliitikoista, jopa ministerin korkeaan asemaan, on hillittömän luonteensa takia ajanut itsensä umpikujaan, jonne ei mahdu kuin kostonhalua ja vihaa."

Ehrnrooth vastusti Kekkosta, kommunismia ja Neuvostoliittoa aikana, jolloin siitä sai leiman otsaansa. Ehrnrooth julistettiin äärioikeistolaiseksi, fasistiksi ja mustaksi taantumuksen gladiaattoriksi. Hänestä tuli poliittisen kiusanteon kohde, syntipukki, jollaisen silloinen poliittinen eliitti tarvitsi. Hän oli suomalainen toisinajattelija.

Kun Helsingin Sanomien Saska Saarikoski oli lähdössä haastattelemaan Ehrnroothia 1999, hän sai evästyksen: eikös se ole vähän hullu. "Siitä arvaan tapaavani mitä järkevimmän ja rauhallisimman miehen. Enkä erehdy."

Ehrnrooth oli edellä aikaansa. Hän vaati tasavallan presidentin toimikausien rajaamista ja suoraa kansanvaalia silloin kun se oli pyhäinhäväistys. Hän esitti eduskunnan vaikutusvallan lisäämistä. Hän puhui länsimaisen demokratian puolesta.
 
Ehrnrooth leimattiin jopa hulluksi. Leimakirvestä heilutti innokkaasti myös suuri osa mediaa. Toimittajat olivat valtaapitävien talutusnuorassa.

Vielä 1950-luvulla Ehrnrooth edusti oikeiston valtavirtaa. Vasta 70-luvulla hänestä tuli poliittinen toisinajattelija ja Kekkosen poikkeuslakitaistoissa hänestä tehtiin persona non grata, poliittinen hylkiö.

Georg C. Ehrnroothin kunnianpalautus on alkanut. Hänen vaikuttavissa hautajaisissaan Jutta Zilliacus myönsi, että Jori Cee oli oikeassa: "Me emme silloin ymmärtäneet sinua."

Ehrnrooth oli eräänlainen kansakunnan omatunto. Vaikka hänellä oli vaikeuksia saada ääntään kuuluviin, ilman häntä yhteiskunnallinen keskustelu olisi ollut todella yksipuolista. Hän oli rohkea ihminen laumasielujen aikakaudella.

Ehrnrooth ei ollut aina oikeassa. Hän oli ajattelultaan mustavalkoinen, vivahteet puuttuivat eikä hän taipunut kompromisseihin. Hänet muistetaan joko kovana kiihkoilijana tai länsimaista demokratiaa puolustavana patrioottina.

Poliittiseen marginaaliin ajautuminen oli se hinta, joka Kekkosen ulkopolitiikkaan sopeutumattomien oli maksettava.

Poliittinen keskustelu tarvitsee syntipukkeja. "Väärinajattelijoita" poliittisen eliitin ja valtavirran näkökulmasta on tänäkin päivänä. Odotettavissa on uusia kunnianpalautuksia myös tulevina vuosikymmeninä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eräässä TV:n vaaliväittelyssä joskus 60-70 -lukujen taitteen aikana oli Yleisradion pääjohtaja Eino S. Repo yllättäen päättänyt heivata syrjään vaalitenttiin nimetyn puheenjohtajan ja johti itse puhetta.

Siitä seurauksena oli paljonkin puolueellisuutta havaittavissa puheenvuorojen jakamisessa, josta Raimo Ilaskivi kokoomuksen edustajana varsin suorasanaisesti ripittikin puheenjohtajaa vaalitentin aikana.

Mutta parhaiten muistuu mieleen, kun RKP:n edustaja Georg C. Ehrnrooth sai vihdoin puheenvuoron, lausui puheenjohtaja hyvin tarkkaan valitulla äänenpainolla:
"Ja nyt jorisee äänruut!"

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Eino S.Repo oli Kekkosen vaatimus Ylen johtoon ja maalaisliiton ehdokas. Joskin loikkasi myöhemmin SKDL:oon

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Suomettuneella, Kekkosen mädättämällä 1970-luvulla Jori C. Ehnrooth ja kokoomuksen Tuure Junnila olivat länsimaista yhteiskuntamenoa ja parlamentarismia korostavia, virkistäviä poikkeuksia siitä valtavirrasta, mihin maalaisliitto (nimiseuraajineen), demarit ja kokoomus olivat alentuneet.

Ja olihan Mauno Koivisto Perustuslaillisen Oikeistopuoleen virallinen presidenttiehdokas Kekkosen jälkeen, mikä kertoo paljon sekä Suomesta, että Koivistosta noina aikoina. Toki puolueen korostamassa "Koti-Uskonto- ja Isänmaa-ideologiassa oli paljon ihmeellistä "Inha Itä-ajattelua", mutta myös tervettä edustuksellisen parlamentarismin korostusta, mikä oli suurimmilta puolueilta unohtunut. Kekkosen perinnöstä kärsimme edelleenkin, mikä näyttäytyy kyvyttämyytenä anoa puolustusliitto Naton jäsenyyttä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olihan myös vuoden 1978 vaaleissa perustuslaillisen kansanpuolueen (eli siis juuri Ehrnroothin puolueen) presidenttiehdokkaana Ahti M. Salonen, jolla oli sosiaalidemokraattinen tausta.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Aivan. Ukko saikin sitten kenkää demareista. Elettiin Sorsan vahvoja vuosia, mutta hänen ikiaikainen toiveensa päästä presidentiksi kariutui ensin Koivistoon ja Myöhemmin Ahtisaareen. Viimeiset vuodet olivat katkeria, mitä lievitti ainoastaan Halosen nousu presidentiksi.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo Vastaus kommenttiin #5

Tiivistelmä likasangosta; tosin Ahtisaari sai Nobelin Halonen keräyslippaan johonkin keräykseen. Katkeruus on ymmärrettävää, mutta että päätä pitää karhun perseessä ihan vain tottumuksesta, on anteeksiantamatonta.
Jorisee oli herrasmies ja aito isänmaanystävä, joten voidaan todeta ihan aidosti ; kepeät mullat sinulle demokratian esitaistelijalle, olet sen vuoksi jäänyt historian sivustoille.
Kiitos Melleri kirjavinkistä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #5

Sorsa oli poliitikoista yksi "inhokeistani" 70-luvulla. Hänellä oli vainoharhainen katse ja oli ryvettänyt itsensä kaikenmaailman Valco-sotkuissa ja Mikko Laaksosen (verohallituksen pääjohtaja) kanssa tehdyissä Saloran (Mr Nordell) korruptiosotkuissa näytellen samalla niin työväenluokkaa niin työväenluokkaa, että ...

Mutta tapasin hänet henkilökohtaisesti 90-luvun lopulla Kiinassa, jolloin käsitykseni muuttui tyystin. Vaikutti hyvin laajasydämelliseltä ja miellyttävältä persoonalta. Toki vuodet kuluttavat särmiä ja opettavat vanhaakin miestä.

Petteri Hiienkoski

Jori Cee edusti poliittista moraalia aikana, jolloin poliittinen järjestelmä valtamediaa myöten oli mädäntynyt UKK:n ylipitkän valtakauden seurauksena. Perustuslaillisen kansanpuolueen syntyhän liittyy presidentin valintaan poikkeuslailla vaikka mitään poikkeustilaa ei edes ollut. Puolue irtosi RKP:stä, jonka johto hymisi UKK:ta.

Kun poliittinen tuulen suunta nyttemmin puhaltaa lännestä, kunnianpalautus on mahdollista. Meidän ei kuitenkaan pitäisi sulkea silmiämme samaiselta poliittisen järjestelmän moraaliselta rappeutumiselta, joka tänäänkin vaikuttaa.

Onhan tämä sote-ratkaisukin oikea lehmänkauppojen äiti. Nyt temput tehtiin Suomi-neidon ruumiin päällä!

Toimituksen poiminnat