Jorma Melleri

Tarina likaisesta Harrysta

  • Tarina likaisesta Harrysta

Minne on kadonnut Harry Harkimon ympärille perustettu Liike Nyt? Vuosi sitten suuren mediakohinan säestyksellä perustettu Liike pyrkii yli sadan ehdokkaan voimin eduskuntaan, mutta vaalikentillä se ei kuulu eikä näy. Vaalipöhinää on aivan jossain muualla kuin Harkimon hyväosaisten Liikkeen ympärillä.

Harkimo on sen verran kiinnostava henkilö, että päätin ottaa selvää mikä hän on miehiään lukemalla hänestä juuri julkaistun kirjan (Marko Lempinen: Harkimo - Tarina likaisesta Harrysta, Otava 2019).

Kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, se suhtautuu Harkimoon kriittisesti. Marko Lempinen kirjoittaa, että Harkimo on kuin elokuvan ”likainen Harry” - oman tiensä kulkija, joka on ravistellut vakiintuneita normeja ja sääntöjä. Kirjassa selvitetään Harkimon bisnekset juurta jaksain ja taustoitetaan myös hänen poliittisia pyrkimyksiään.

Lempinen väittää Harkimon todenneen pienessä piirissä, että politiikassa häntä motivoi enää valta. Harkimo sanoo suoraan sen, mitä hänen liiketoverinsa Mikael Jungner sievistelee sanomalla, että vallan tavoittelun sijasta Liike Nyt pyrkii muuttamaan vakiintuneita toimintamalleja.

Kun Harkimo ryhtyi kokoomuksen kansanedustajaehdokkaaksi 2015, tohtori Vesa Puttonen ihmetteli tilannetta ehdokkaalle, koska ensimmäisen kauden kansanedustajat joutuvat takariviin, missä Hjallis ei yleensä viihdy. Kirjan mukaan Hjallis vastasi: ”En mä mihinkään takariviin ole menossa, vaan suoraan eturiviin.”

Eturiviin Harkimo ei päässyt ja se turhautti touhukkaan miehen. Eduskuntaryhmänsä kokouksiin hän ei osallistunut, hänet pantiin strategiatyön vetäjäksikin, mutta sen tehtävän hän löi lossiksi. Hän pystyi hädin tuskin peittämään pyrkyään ministeriksi.

Bisnesmiehenä Harkimo oli tottunut sooloilemaan, mutta eduskunnassa tavat ovat toiset, kuten Eero Lehti kirjassa huomauttaa Hjallikseen viitaten: ”Politiikassa on niin, että kirkkovenettä on soudettava yhdessä eteenpäin. Ei voi olla niin, että joku seisoo tyhjän panttina vieressä omia eväitään syöden ja tahtia huutaen.”

Eduskunnassa havaittiin pian, että yksinpurjehtijana maailman meret kiertänyt ja maineensa luonut Harkimo ei sovellu kirkkoveneessä soutajaksi. Sen sijaan kokoomuksen venettä hän ryhtyi puoluetoveriensa harmiksi keikuttamaan.

Harkimon henkilökuvaa piirtävä luku on otsikoitu räväkästi: Vaiettu kupla vai härski nero? Adjektiivit uhkaavat loppua kesken, kun Harkimon tyyliä kuvataan: härski ja häikäilemätön, suurpiirteinen ja poukkoileva, lyhytjänteinen ja kärsimätön.

Temperamenttia miehellä riittää niin, että ”päreensä polttaessaan Hjallis on toisinaan kuin kuivalle maalle nostettu kaksitahtinen perämoottori, jonka kaasu on hirttänyt kiinni”.

Hjallis ei ole perinteinen yrittäjä eikä perinteinen poliitikko. Hän on ennen kaikkea opportunisti, joka osaa käyttää erilaisia tilaisuuksia omaksi hyödykseen, kuten eräs Harkimon entinen bisneskumppani määritteli.

Aika epätoivoiselta näyttää Harkimon haave tulla Suomen Macroniksi tai peräti Trumpiksi. Ei taida auttaa, vaikka Hjallista kehutaan Suomen taitavimmaksi brändinrakentajaksi.

Harkimo osaa ideoida kiinnostavia hankkeita ja saa niille usein lentävän lähdön. Pitkäjänteisyys vain puuttuu ja projektit lässähtävät, kuten uhkaa käydä hänen poliittiselle liikkeelleen. Yhden miehen ympärille perustetut liikkeet tai puolueet eivät yleensä pitkälle kanna.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Olen käsityksessä että Liike Nytin tarkoitus on nostaa Harkimo eduskuntaan Uudeltamaalta. Millään muulla ei ole mitään väliä. Käsitykseni vahvistui kun olin mielenkiinnosta tovin liikkeen postituslistalla ja Liike Nyt Turun FB-ryhmässä.

Toiminta on hämmästyttävän kuollutta, ylhäältä annettua ja julkilausuttu osallistaminen mukatekemistä. Toisinaan tulee jokin valmiiksi annettu kysymys tyyliin "pitäisikö hjalliksen äänestää sotea vastaan" jonka vastaus on etukäteen tiedossa.

En tiedä miten ehdokkaiksi ilmoittautuneet asian kokevat mutta ulospäin näytti, anteeksi ranskani, lähinnä toivorikkaiden kusetukselta. Blogistinkin esilletuoma luonnehdinta keulahahmon persoonasta tietenkin selittää paljon. Ei Hjallis oikeasti ole hahmo joka ottaa neuvoja ulkoapäin, siksikin Liike Nytin julkilausuttu osallistaminen on vain falskia.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Liike Nyt ARVOT ovat sekavaa käsitteellistä roskaa, kuin lukiolaisen kotiaineesta ...

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/261...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Juu, varsinkin kohta 3 tuon linkkisi takaa.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Kylläpä on pimeä(?) ploki, kyllä petyin.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri
Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Valoisasti voi ajatella että älykäs ja toimeensaava kaveri ei välttämättä kauaa viitsi katsoa jättämistään takarivin taaviksi jos tyyli ei miellytä pikkubussiin mahtuvaa puolue-eliittiä, tai että pitää tehdä kuten ylhäältä käsketään.

Minä en koskaan ole ymmärtänyt miksi päättäjäksi hakeutuisi henkilö joka tekee vain mitä käsketään. En fanita Hjallista mutta ymmärrän ihan hyvin turhautumisensa.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #5

Hohhoijaa. Porukan ideahan on tehdä juuri sitä mitä napinpainajat käskevät...

Käyttäjän EijaRiihilahti kuva
Eija Riihilahti Vastaus kommenttiin #6

Lauri, huomaan, että et tunne eduskunnassa tehtävien päätösten määrää. Se on satoja tai jopa yli tuhat vaalikauden aikana. Liike Nytissä keskusteluun nostetaan 1-2 tärkeintä per kuukausi. Vaalikaudella yhteisesti päätettäviä asioita on siis noin 80-100. Loput päätökset ryhmä tekeeYHDESSÄ, ilman ryhmäkuria.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn Vastaus kommenttiin #26

Mikä asia nostetaan on jo päätös.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ymmärsin lähinnä kirja-arvosteluksi, eli katkeran kirjoittajan kirjoittaman kirjan rehellinen esittely. Jorma ei tavoistaan poikkea, tekee sen mitä miehen tulee tehdäkin.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Juuri tuon piti itsenikin sanoman, minkä Ari sanoiksi puki. Kirjan kirjoittaja on Ilta-Sanomien toimittaja, joka on kärhämöinyt Harkimon kanssa usein. Katkeruudesta en mitään tiedä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Mielenkiintoinen kirja-arvostelu, joka antaa yhden kuvan Harkimosta. Olen kerran sijoitusillassa kuunnellut hänen vauhdikasta ja mielenkiintoista esitelmäänsä, jossa oli aiheena Harkimo itse. Hän on hyvä puhuja, eikä kertaakaan tullut mieleeni, että lopettaisi jo. Muuten se kyllä tapahtuu aika usein:)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Täytyy joka tapauksessa todeta, että maikkari oli löytänyt Suomesta juuri oikean vastineen päähenkilöksi ohjelmaformaattiin, jonka alkuperäisessä versiossa oli Trump.

Martti Nurmi

LiikeNyt toisi, ainakin sanojensa mukaan, suoran vaikuttamisen kansalaisilta valittujen LiikeNyt'in edustajien päätöksiin. Vaikuttamisidea lienee kopioitu Italiasta. Se on minusta kiistatta kiintoisa ja ei se tainnut Italiassakaan ihan putkeen mennä, kun edustajia oikeasti edellytettiin äänestämään nettiäänestyksen mukaisesti.

Idea on kumminkin poikkeava, jotain uutta. Tämä kerran neljässä vuodessa äänestämällä vaikuttaminen on selvä vitsi. Muutosta siinä on luvassa vain, jos tulee kokonaan uusi puolue ja edustajat.

Vähintään yhtä suuri ongelma on, ettei virkamiehet vaihdu, kun "valta" vaihtuu. Samat virkamiehet, jotka "virkavastuulla" ei vastaa yhtään mistään, jatkaa hallituksesta toiseen. Samalla toistuu samat virheet.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

hyvä että on vaihtoehtoja,-miten satavuotiaat(ja ylikin) sosdem.kok.kepu olisivat vaihtoehtoja yhtään millekään,,on ollut sata vuotta aikkaa olla"vaihtoehto" !

eli wanhat puolueet,wanha korruptoitunut meno !

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Onkohan kirjassa miten paljon tietoa Harkimon bisneksistä Kremlin ja Putinin putiikin kanssa? Onhan merkillistä, että hän huseeraa niin kuin ei mitään kaiken maailman boikottilistoilla olevien oligarkkiliikemiesten kanssa. Nämä ovat todella suuria kysymyksiä.

Ensimmäisen kauden kansanedustajien turhautuminen on yleisesti tunnettu ilmiö, jota on analysoinut ansiokkaasti mm. Anna Kontula. Hjallis Harkimo on tässä suhteessa tyypillinen tapaus.

Käyttäjän jormamelleri kuva
Jorma Melleri

Kyllä Harkimon ja venäläisten liikemiesten yhteisistä bisneksistä kirjassa kerrotaan niin paljon kuin irti saadaan.

Käyttäjän SeppoIkheimo kuva
Seppo Ikäheimo

Savolainen adjektiivi tästä herrasta on= Vouhake.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Liike Nyt:n aika on tuleva vaaleissa v. 2023 demarihallituksen tyrittyä maan talouden maksupohjan ja hyvinvoinnin lähelle loppua.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Kylläpäs lämmitti lukea avaus ja jotenkin kutitti itsetuntoakin kun niin kirjoitti Melleri (ja Lempinen) kuin minun suullani olisi puhunut. Mukava todeta olevansa samoilla linjoilla viisaiden miesten kanssa.

Käyttäjän tapiomakelainen kuva
Tapio Mäkeläinen

Harkimo on puhdas Me, Myself and I -tyyppi. Tuollainen henkilö ei pärjää esimerkiksi suuressa yrityksessä edes koeaikaa.
Sen takia hänen diili ohjelmansakin on ihan fiktiota todellisesta bisneselämästä.
En tiennyt että hän on ollut vetämässä strategiatyötä. Huonompaa henkilöprofiilia on vaikea kuvitella hommaan. Puuduttavan tarkkaa ja pitkäjänteistä hommaa, joka vetää ammattilaisiltakin takin tyhjäksi.
Toivottavasti Bernerin räpellys bisnesminded ministerinä opetti puolueille jotain. Politiikka on oma lajinsa. Piste.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Harry uisi kuin kala vedessä selkäänpuukottajien seurassa.

Strategiatyössä ei syntynyt mitään, muiden piti se tehdä. Käsitteellinen kyvyttömyys näkyy jo noista Liike Nyt ”arvoista”.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Sekä Harkimo että Jungner uneksivat Armi Kuuselan kohtalosta joka nuorena ja nättinä muhoslaisena Miss Maailmana tapasi miljonäärin jonka kanssa meni naimisiin jääden saman tien maailmalle.

Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vei puoluesihteeri Jungnerin näyttäytymään Pariisissa.

Ranskalainen nobelkirjailija Albert Camus kirjoitti osuvasti viehätysvoiman olevan sitä että osaa kuulla myönteisen vastauksen vaikka ei olisi esittänyt selvästi muotoiltua kysymystäkään. Charmia joko on tai ei ole. Joko olet maailmanluokkaa tai et ole. Jumala, millä nimellä kukin ilmiötä kutsuu, on ankara synnyttäessään meidät erilaisiksi, kaksinkerroin, jos et olekaan tavallinen emmistöläinen pulliainen, silloin helposti odottaa muilta kompensaatiota.

Käyttäjän AaroKustaanheimo kuva
Aaro Kustaanheimo

Harry Harkimo ja Maria Lohela puolustivat lippaiden omistajia äänestämällä seuraavan vastalauseen puolesta. "3. Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, ettei ennen hallituksen esitys 179/2018 vp:stä johtuvia ampuma-aselain muutosten voimaantuloa hankittujen lippaiden hallussapito ole rangaistavaa."

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Meillä on kokemusta siitä miten yritysjohtajat hoitavat koko maan asioita. Ainakin pari sellaista on vieläkin hallituksessa. Toinen peräti vetäjän paikalla. Firmoissaan kyllä tekivät tulosta itselleen nöyrien alaisten myötävaikutuksella. Mutta kun tämä firma Suomenkansa ei ole samanlainen yritys kuin yksityinen. Yhteiskunnassa joutuu pitämään kaikki mukana tavalla tai toisella. Toisin kuin lomautuksia ja lopputelejä jakavassa yksityisessä yrityksessä.
Johtajille on tullut ongelmaksi tämän jukuripäisen kansan tottelemattomuus epädemokraattisesti annettuja käskyjä kohtaan.

Toimituksen poiminnat