Jorma Melleri

Kaikki blogit puheenaiheesta Turvallisuusala

PAMin Ann Selin väheksyy edustamiaan vartijoita

Vartiointiala on ollut vailla työehtosopimusta vapusta lähtien. Neuvotteluiden eteneminen tuntuu tiedotteiden perusteella olevan työläämpää kuin Britannian EU-ero ja työtaisteluiden otteita on asteittain kovennettu aina koko vartiointialaa koskevaan lakkoon saakka. Neuvotteluissa ei edelleenkään ole päästy yhteisymmärrykseen ja nyt PAM on ilmoittanut uusista, yrityskohtaisista lakoista. Securitas ja Securitas palvelut olivat ensimmäiset yritykset joihin lakkoja kohdistettiin koska huhun mukaan näissä yrityksissä olisi painostettu työntekijöitä tulemaan töihin lakon aikana.

Olenko minä ei-veljieni vartija?

Olen työskennellyt jonkin aikaan vartijana. (Aiemmin. Nykyisin en enää suostu menemään sille alalle. Mutta ala on koettu ja tätä kautta "nähty mualimoo".) Työtehtävät olivat pääasiassa Itä-Helsingissä, mutta myös Vantaalla. Päädyin alalle "tavallaan vahingossa", koska muuta työtä ei ollut. Ala on toki sitä kautta tuttu, että isäni on työskennellyt vartijana varsin paljon. Niin vanginvartijana, myymälävartijana kuin teollisuusvartijanakin. Joten alalle hakeutuminen ei ollut mitenkään erityistä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä